Oppiminen on elinikäistä

Yksi kasvatuksen ja koulutuksen suurista haasteista on se, että ne mielletään ainoastaan kouluissa tapahtuviksi. Todellisuudessa me opimme kuitenkin jotakin uutta joka päivä. Osallistuin UNESCO:n kestävän kehityksen ja globaalin kansalaiskasvatuksen viikkoon Ottawassa, jossa etsittiin yhteyksiä kestävän kehityksen kasvatuksen ja globaalin kansalaiskasvatuksen välille.

Olimme Kehyksessä aktiivisesti mukana global citizenship education -lobbaamisessa  (niin kuin englanninkielinen termi kuuluu), jotta se saatiin osaksi kaikkia maailman maita koskevia kestävän kehityksen tavoitteita. Tätä kautta olemme osallistuneet tiiviisti myös UNESCO:n työhön.

UNESCO:n 6.-10. maaliskuuta järjestämän kestävän kehityksen ja globaalin kansalaiskasvatuksen viikon tarkoituksena oli rakentaa yhteyksiä erityisesti kestävän kehityksen kasvatuksen, jolla on pitkät perinteet jo vuodelta 1992, alkuperäisestä Rion ympäristökokouksesta alkaen, ja globaalin kansalaiskasvatuksen välille.

Kehyksen koordinoimalla globaalilla Bridge 47 -verkostolla on osaltaan merkittävä rooli tuoda yhteen nimenomaan eri kasvatuksen aloja ja toimijoita, jotta saisimme entistä paremmin huomioitua elinikäisen kasvatuksen ja koulutuksen merkityksen sekä hyödynnettyä sitä yhteisistä asioista päätettäessä.

Irakin presidentin neuvonantaja esitteli viikon aikana ISIS:in kirjoittamia koulukirjoja ja muita opetusmateriaaleja, joiden pohjalta he opettavat lapsia ja nuoria ”oikeille tavoille”. Kaikki työkalut ovat todella käytössä oman asian edistämiseksi. Systemaattinen aivopesu pienestä pitäen tuottaa tietysti tulosta ja nuoresta on vitsa väännettävä, kun aikuisten joukossa rivit harvenevat ja tarvitaan uusia, sitoutuneita taistelijoita.

Rauhaan ja rinnakkaiseloon pitää kasvattaa, sitä ei voi pitää itsestään selvyytenä. Tasa-arvoinen ja kannustava kasvatus ja koulutus ei voi rajoittua vain lapsiin ja nuoriin, vaan sen on koskettava kaikkia ikäluokkia kaikkialla. ISIS:in toiminta on tietysti ääriesimerkki, mutta on todella hälyttävä, että he ovat onnistuneet rekrytoimaan joukkoihinsa väkeä yli sadasta maasta. Kysymys kuuluu, mikä on mennyt pieleen kodin, koulun ja ympäröivän yhteiskunnan toimesta, silloin kun ihminen haluaa ajaa muutosta väkivallan keinoin?

Ilmastonmuutoksen edetessä ennätystahtia ympäristöulottuvuuden huomioiminen on yhä keskeisempää. Sambialaista kollegaa lainatakseni on kuitenkin ihan turha yrittää sanoa maaseudulla asuvalle perheenäidille, että älä kaada sitä viimeistä puuta, ellei pysty avaamaan syitä ja perusteluja vaatimukselleen. Lisäksi pitää tarjota vaihtoehtoja sille, miten ruoka voidaan tehdä kestävämmällä tavalla. Esimerkiksi intialaiset vaihtoivat koulun maissipellon tuotteet sipuleihin sen jälkeen, kun norsut olivat tuhonneet pellon ja kasvimaan. Nyt maan alla kasvavat sipulit saavat olla rauhassa ja koulu pystyy viljelyn avulla keräämään varoja toimintaansa.

Kasvatuksen ja koulutuksen yhtenä suurena haasteena on, että se mielletään vahvasti kouluissa tapahtuvaksi toiminnaksi. Koulujen työllä on valtava merkitys, mutta ei pidä unohtaa myös kodin, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan erittäin suurta vaikutusta. Rafiullah Kakar on pakistanilainen kahden Oxfordin tutkinnon mies, jolla on seitsemän sisarta. Hän syntyi Pakistanissa, ääriliikkeiden hallitsemalla alueella. Rafiullah on ainoa perheensä lapsista, joka on käynyt yliopiston. Vain kolme siskoista on saanut käydä koulua edes yläasteelle saakka. Rafiullah kertoi omien silmiensä avautuneen vasta, kun hän muutti suurempaan kaupunkiin lukioon ja näki, kuinka myös tytöt voivat opiskella ja olla jopa häntä fiksumpia. Etnisen taustansa vuoksi hänet myös leimattiin automaattisesti terroristiksi. Näiden oivallusten jälkeen hän päätti keskittyä elämässään tasa-arvon puolustamiseen.

Kestävän kehityksen tavoitteita ja ihmisarvoista elämää kaikille ei saavuteta, ellei itse kukin ymmärrä olevansa vastuussa itsensä kehittämisestä. Ihmiset saavat ja joutuvat toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja on luonnollisesti parempi, että tämä tapahtuu sovussa, eikä toisiamme ja ympäristöämme tuhoten.

Kanadan alkuperäiskansojen (First Nations) yksi ”vanhoista” Mac Saulis muistutti Ottawassa hienosti oppimisen tärkeydestä. Kun lapset sanovat algonquinin kielellä menevänsä kouluun, he menevät oppimaan. Opettajat taas sanovat menevänsä auttamaan oppimisessa. Maailma voisi olla parempi paikka, jos jokainen aloittaisi päivänsä pohtimalla kolmea asiaa: mitä uutta voisin oppia tänään, miten voisin tänään olla parempi ihminen, ja mitä voisin tänään tehdä yhdessä muiden kanssa.

Rilli Lappalainen

Kirjoittaja on Kehyksen pääsihteeri

29.3.2017